Tuntuvia SANOJA - Runoja ja ajatelmia
Tuntuvia sanoja - Runoja ja ajatelmia
ISBN 978-952-65932-0-3
Tuntuvia sanoja on kirja hetkistä, joissa tunteet ovat olleet paljaimmillaan – iloissa ja suruissa, intohimossa ja rakkaudessa, rintaa puristavissa menetyksissä tai ahdistuksen raastaessa sisimmän verille.
Sanat ovat syntyneet sielun ja kehon välistä, ja ne muistuttavat, miltä elämä tuntuu, kun sen antaa tulla iholle asti. Kenties lukijakin pystyy tunnistamaan omia kokemuksiaan sydämen sanoissa – niissä, jotka jäävät viipyilemään ajatuksiin vielä lukemisen jälkeenkin. Tunteemme ovat häilyviä ja me koemme ne eri tavoin, mutta yhteinen ymmärrys toiseen syntyy samankaltaisen tunnetilan jakamisesta.
Kirja on tilattavissa verkkokaupastani. Tilaa omaksi tai lahjaksi, ja tartu hetkiin, joissa sanat ovat yhtä rohkeita kuin tunteetkin. Verkkokaupassa on myynnissä myös kuvittamiani runokortteja.
Kirjan tekstit, ulkoasu, taitto ja kustantaminen ovat omaa käsialaani ja tuotantoani.
Kolmen runokirjan sarjan toinen osa, Parantavia sanoja - Runoja ja havaintoja, julkaistaan kevään aikana ja kolmas osa, Rakastavia sanoja - Runoja ja oivalluksia, kesällä 2026.
Kiitos, että otat nämä sanat vastaan. Kiitos, kun tilaat ja luet – olet samalla osa matkaani.
Nämä sanat ovat kulkeneet pitkän tien – ja ennen kaikkea tuntuneet jokaisella askeleella.
Lämmöllä,
Parantavia SANOJA - Runoja ja havaintoja on jatkoa Tuntuville sanoja -kirjan teksteille. Ihmisyyden prosessit etenevät yhteneväisesti mielen ja kehon parantumisen mukana. Parantavia sanoja kertoo tarinoita runo- ja novellimuodossa.
Kirjan julkaisu on toukokuussa.
ISBN 978-952-65932-1-0
Sarjan kolmas osa Rakastavia sanoja julkaistaan kesän 2026 aikana.
Rakastavia SANOJA - Runoja ja oivalluksia täydentää trilogian kesällä.
Kiitos, että kuljet mukana tässä matkassa — sydämellä ja sanoin.

